Siirry suoraan sisältöön

Klondike pasianssi

Suosituin pasianssi

Millainen on klondike pasianssi?

Klondike pasianssi on eräs suositun pasianssi -pelin variaatioista. Tästä pasianssista on useita eri versioita, mutta periaatteeltaan ne kaikki toimivat kuitenkin samalla tavalla. Pelille on olemassa myös pisteytys, mikäli haluat laskea pelatessasi pisteitä. Klondike pasianssia pelataan 52 kortin korttipakalla. Kaikki kortit tulee järjestää neljään loppupinoon maittain. Korttien tulee olla myös suuruusjärjestyksessä. Alimmaiseksi pinoihin tulee ässä ja päällimmäiseksi kuningas. Pelaajan tulee huolehtia, että kortit menevät omiin pinoihinsa maittain ja että järjestys on oikea.

Pasianssi

Klondike pasianssi ja säännöt

Ilmainen pasianssi klondike aloitetaan siten, että pöydän pelipinorivissä on seitsemän korttia. Näistä päällimmäinen on kuvapuoli ylöspäin ja loput kuvapuoli alaspäin. Vasemmalta oikealle mentäessä seuraavassa pinossa on aina yksi kortti enemmän kuin edellisessä.

Jäljelle jääneet kortit jäävät pinoon käsipakaksi. Niitä voi nostaa sieltä aina silloin, kun pelipinoissa olevien korttien avulla ei voi enää tehdä siirtoja. Pakasta voit kääntää esiin tarvittaessa, valitsemasi säännön mukaan, joko yhden tai kolme korttia.

Oikein päin olevien korttien pinoja voi aina tarvittaessa siirtää pelipinosta toiseen. Tärkeintä on kuitenkin aina se, että korttien pitää olla vuorovärein. Tavoitteena onkin tyhjentää pelipinot niiden yläpuolella oleviin loppupinoihin, jolloin peli päättyy voittoon.

Klondike pasianssi

Pelin päättyminen

5/5

Peli voi päättyä kahdella eri tavalla. Se voi päättyä voittoon, jolloin kaikki kortit ovat loppupinossa numero järjestyksessä ykkösestä suurimpaan maittain. Pelipinot ovat tyhjentyneet eikä myöskään käsipakassa ole enää yhtään korttia.

Pasianssi voi myös päättyä tilanteeseen, jossa kortteja ei saa enää siirrettyä käsipakasta tai pelipinoista loppupinoihin. Tärkeintä pelaamisessa onkin se, että pelipinojen nurin olevat kortit saadaan käännettyä mahdollisimman nopeasti kuvapuoli ylöspäin. Myös loppupinoon pitää saada pelattua ässät mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Käsipakan korttien kanssa voi jonkin verran miettiä, kannattaako ne pelata pöytään ja mikä on paras vaihe niiden siirtämiseen.

Klondike-pasianssi – vinkkejä pelaamiseen

Miten voi tulla paremmaksi pelaajaksi Klondike-pasianssissa? Kaikki varmasti tietävät, että varsinkin kolmen kortin käännöillä pelistä tulee erittäin vaikea. Tällöin jokainen siirto tulee miettiä tarkasti, sillä virheisiin ei ole varaa. Jokainen kortin asettaminen tulisi perustua todennäköisyyksiin, jotta peli on mahdollista päästä läpi.

Kun aloitat uuden pelin, muista aina kääntää ensimmäisen kortti näkyviin pakasta. Tällöin saat mukavasti lisätietoja siihen, mitä pelin alussa kannattaa tehdä. Yksittäinen kortti voi vaikuttaa paljon siihen, miten kortteja kannattaa siirrellä korttipinojen päällä. Koska ensimmäinen kortti nostetaan joka tapauksessa pakasta, se on hyvä tehdä heti ensimmäisenä ilmaisen tiedon takia.

Klondikessa käytetään niin sanottuja ässäpakkoja, joita on yhteensä neljä kappaletta. Näihin kannattaa pyrkiä asettamaan ässät ja kakkoset mahdollisimman nopeasti, sillä se helpottaa korttipinojen avaamista. Kun muistaa tehdä kaikki pienet asiat oikein, todennäköisyydet kasvavat huomattavasti.

klondike pasianssi

Tuntemattomien korttien pelaaminen

Yksi nyrkkisääntö pasianssissa on se, että kaikki tuntemattomat kortit tulee avata ensimmäisenä. Kuten edellä mainitsimme, jokainen uusi peli tulee aloittaa kääntämällä ensimmäinen kortti pakasta oikein päin. Samoin korttipinoissa olevat kortit tulee kääntää heti, kun se on mahdollista. Tällöin saat arvokasta lisätietoa pelaamiseen liittyen, mikä taas parantaa mahdollisuuksia päästä peli loppuun asti.

Toinen tärkeä muistisääntö on se, että pyri priorisoimaan sellaiset korttipinot, joissa on paljon kortteja avaamatta. Näin saat paremmin kaikki korttipinot auki, mikä tietysti auttaa pidemmässä juoksussa. On myös hyvä muistaa, ettei vapaata paikkaa kannata muodostaa, mikäli et voi asettaa kuningasta tyhjälle paikalle saman tien.

pasianssi peli

Kehity paremmaksi pelaamalla

5/5

Kuten lähes kaikessa muussakin tekemisessä, paras tapa kehittää itseään on pelata ja tehdä paljon toistoja. Kukaan ei ole seppä syntyessään, vaan kaikki todelliset pasianssin gurut ovat itsekin olleet aloittelijoita joskus. Aluksi on tietysti hyvä lukaista parhaat vinkit pasianssiin liittyen, mutta sen jälkeen pelaaminen on paras tie onneen.

Vaihtele Klondike-pasianssin versiota

Jos haluat tulla hyväksi pelaajaksi, kannattaa välttää pelaamasta ainoastaan yhtä versioita pasianssista. Esimerkiksi pakasta vedettävien korttien määrää kannattaa vaihdella varsinkin silloin, jos kolmen kortin nostaminen vaikuttaa liian hankalalta. Yhden kortin nostaminen tekee pelistä paljon helpompaa ja samalla voi opetella perusasioita uudelleen.

pasianssi klondike

Mitä tehdä, kun siirrot eivät ole mahdollista?

5/5

Kaikille pasianssin pelaajille on varmasti tuttu tilanne, jossa peli vaikuttaa jumiutuneen paikoilleen. Tämä on varsinkin kaikille niille pelaajille tuttua, jotka pelaavat Klondike-pasianssin vaikeaa muotoa. Todennäköisyys pelin läpipääsyyn on silloin nimittäin huomattavasti alhaisempi, mikä tuottaa omat ongelmansa.

Ensimmäisenä kannattaa koittaa siirtää kaikki mahdolliset kortit ässäpinoihin. Tällöin voi tulla tilanteita, jolloin pääset avaamaan uuden kortin tai löydät muita peliä edistäviä mahdollisuuksia. Toisinaan käy kuitenkin niin, ettei mikään sääntöjen mukainen temppu auta tilannetta. Mikäli tilanne on päässyt kehittymään tähän pisteeseen, aina voi aloittaa uuden pelin uusin kujein.

Klondike-pasianssin todennäköisyydet

Teoreettinen todennäköisyys kierroksen läpäisemiseen kolmen kortin nostoilla on noin 79 prosenttia, mikä on kohtalaisen korkea prosentti verrattuna esimerkiksi Spider-pasianssin todennäköisyyksiin. Käytännössä prosentti ei kuitenkaan ole näin korkea, sillä pelaajat tekevät enemmän tai vähemmän virheitä pelaamisen aikana.

Tässä pasianssissa mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että pelissä voi tulla myös sellaisia jakoja, joita ei voi päästä läpi. Se on kuitenkin todella harvinaista, sillä todennäköisyys tällaiseen jakoon on vain noin 0.025 prosenttia. Yksi jako neljästä tuhannesta on sellainen, jota ei vain yksinkertaisesti voi mennä läpi. Muutoin jaot on pelattavissa, joten syy löytyy yleensä pelaajasta, mikäli kierrosta ei pääse loppuun asti.

klondike pasianssi korttipakka

Pisteiden laskeminen

Pasianssissa on laskettu pisteitä hyvin monella eri tavalla. Yleisin tapa on olla laskematta pisteitä lainkaan, jolloin pelaaminen on hitusen yksinkertaisempaa. Lopulta pelin päätavoite on kuitenkin saada kaikki korttipinot käännettyä siten, että pelaaja on saanut kaikki pelin kortit korttipinoihin oikein päin.

Tavallisin tapa laskea pisteitä on sellainen, jossa pelin alussa pelaajan pistemäärä on tasan nolla. Pelaaja voi ansaita 5 pistettä silloin, kun hän siirtää kortin ässäpinoihin. 10 pistettä saa taas silloin, jos kortin lisää tavallisiin korttipinoihin. Miinuspisteitä tässä pistelaskussa saa niissä tapauksissa, kun kääntää kädessä olevan pakan uudelleen pelattavaksi, kunhan sen on ensin pelannut loppuun. Tällöin pelaajalta poistetaan 100 pistettä, mikä on kohtalaisen paljon.

pasianssi pisteet

Klondike-pasianssi ja sen historia

5/5

Mistä Klondike-pasianssi on saanut alkunsa? Yksi jopa myyttinen tarina kertoo, että pelin takana ovat ne kullanhuuhtojat, jotka lähtivät Alaskan suureen kultaryntäykseen 1800-luvulla. Tästä kertoo myös pelin nimi, sillä olihan Klondike yksi merkittäviä paikkoja noiden kultaryntäysten aikana. Yksinpelattava korttipeli on varmasti viihdyttänyt useita kullanhuuhtoja Alaskan karussa erämaassa.

On kuitenkin olemassa viitteitä siitä, että peli on itse asiassa kehitetty jo paljon aikaisemmin. Euroopasta on löydettävissä kirjallisia lähteitä, joissa kuvaillaan pasianssipeliä täsmällisesti. Ne ovat peräisin jo 1700-luvulta. Onkin huomattavasti todennäköisempää, että peli on alun perin kehitetty Euroopassa, josta se on myöhemmin viety Pohjois-Amerikkaan.

Windows teki Klondike-pasianssin kuuluisaksi

Varsinaisen maailmanlaajuisen läpimurron peli teki tietysti osana Windows-käyttöjärjestelmää. Ensimmäistä kertaa Klondike-pasianssi oli pelattavissa Windows 95:ssa, joten se on ollut pitkään mukana käyttöjärjestelmässä. Tämä on yksi tärkeimpiä syitä siihen, miksi pasianssi on tällä hetkellä maailman tunnetuimpia korttipelejä.

pasianssi windows

Klondike-pasianssi – sääntömuunnelmat

5/5

Koska peli on niin suosittu, monet pelaajat ovat luoneet peliin hieman erilaisia sääntöjä. Peliä voi esimerkiksi helpottaa monella eri tavalla, mikäli perussäännöt vaikuttavat liian vaikeilta. Näin Klondike-pasianssi sopii hyvin eri tasoisille pelaajille, sillä kaikki voivat muokata sääntöjä siten, että ne tuntuvat itselle luontevilta.

Yleisin sääntömuutos on se, kuinka monta korttia pakasta nostetaan jokaisella vuorolla. Suurin osa pelaajista nostaa uuden kortin siten, että se on joko aina seuraava kortti tai joka kolmas kortti. Joka kolmannen kortin nostaminen tekee pelaamisen tietysti huomattavasti vaikeammaksi.

Ässäpinojen pelaamiseen voi myös lisätä peliä helpottavia sääntöjä. Perussäännöissä sanotaan, että kortteja ei voi siirtää ässäpinoista takaisin tavallisiin korttipinoihin. Tätä voi kuitenkin muuttaa siten, että korttien siirtäminen on mahdollista. Tällöin pelaaminen on helpompaa, koska kortteja voi siirtää edes takaisin useiden pinojen välillä.

Pelaa pasianssia mobiililaitteilla

Nykyään kaikkia pasianssin pelaajia hellitään enemmän kuin koskaan. Tietokoneen lisäksi pasianssia voi pelata mobiililaitteilla, jolloin pelaaminen on mahdollista milloin vain. Voit ladata ilmaisen pasianssi-sovelluksen Googlen Playsta tai Applen App Storesta ja aloittaa pelaamisen heti sen asentamisen jälkeen.

Mobiililaitteilla pelaaminen on helppoa, sillä sovellukset on tehty erittäin käyttäjäystävällisiksi. Lisäksi niissä on usein tutoriaalit, joiden avulla voit opetella peliä opastettuna. Jos olet uusi pasianssin pelaaja, jokin siitä tehty mobiilisovellus voisi olla sopiva vaihtoehto juuri sinulle.

Verkosta on löydettävissä myös useita verkkosivustoja, joissa pasianssia voi pelata ilmaiseksi suoraan selaimen kautta. Tällöin ei tarvitse edes asentaa mitään, vaan pelaamiseen riittää, että älylaitteeseen on asennettu verkkoselain. Verkkoselaimen kautta pelaaminen on helppoa, sillä yleensä pelit on optimoitu siten, että pelikokemus on laadukas myös älypuhelimella.

Klondike pasianssi