Japanissa on kuulemma vaikea löytää parisuhteeseen haluavaa kumppania. Suomessa on entistä enemmän yksinäisiä aikuisia. Yksinäisyys voi olla joillekin ongelma. Onneksi yksinäisenäkin voi pelata pasianssia. Digiaikana myös muut pelit ovat pelattavissa, vaikka pelaisi yksin. Esimerkiksi Nopeampi kasino tarjoilee kasinopelit kaikille viikon jokaisena päivänä. Mitä yksinäisen pelaajan pitää muistaa pelatessaan pelejä iltaisin kotona?
– pelit eivät saa olla ainoa ajanviete
– rahapelaamisessa pitää muistaa omat rajat
– yksinäinenkin voi lähteä kaupungille
Vielä muutamia vuosia sitten ainoa peli, joka oli tehty yksinäisille, oli pasianssi. Onneksi pasiansseja on useita erilaisia. Pasianssin pelaamiseen tarvitaan yksi tai kaksi pakkaa pelikortteja. Pasianssin pelaamisessa on hyvä osata pasianssin säännöt. Yksi kaikista tunnetuin pasianssi on klondike, missä järjestellään kortteja tavoitteena saada ne kaikki omaan pinoonsa oikeassa järjestyksessä. Pelissä tarvitaan taitoa, mutta myös paljon korttionnea.
Kaikissa pasiansseissa toistuu kaksi periaatetta:
– sinun on tunnettava korttipakan maat ja kortit
– sinun on tiedettävä pasianssin säännöt
– sinun on hyvä ymmärtää, että kyse on sattumasta
Pasianssit ovat kehitetty ajanvietteeksi. Niiden on tarkoitus olla helppoja. Samalla ne ovat kuitenkin vaikeita saada onnistumaan loppuun saakka. Tämä liittyy sattumaan ja pelaajan onneen. Sama toistuu myös kasinoiden korttipeleissä. Kukaan ei koskaan tiedä, mikä on seuraava kortti.
Pelejä yksinäisille koti-illoille
Ei jokainen yksinpelaaja ole yksinäinen. Monet pelailevat erilaisia online pelejä, vaikka kotona olisi muitakin. Itsesiassa useimmat digiajan peleistä pelataan yksin. Mobiilipeleissä sama juttu, nekin pelataan useimmiten yksin. Totta kai on myös pelejä, joita pelataan kavereiden kanssa samassa tilassa, ja pelejä, joissa muut pelaajat tulevat muualta. Peliporukka voi koostua pienestä tai isommasta porukasta, ja jokainen voi tulla peliin eri maista.
Pelejä on valtava valikoima online pelisaleissa:
– yksipelattavia
– tiimipelejä
– nopeita pikapelejä
– pitkiä jopa kuukausia kestäviä pelejä
Ja pelien genret ja niiden sisäiset erilaisuudet ovat myös loppumattomat. Uusia pelejä julkaistaan myös päivittäin. Pelaamisen valikoima ei lopu koskaan. Jokaiselle löytyy omat pelinsä.
Aika ja pelaaminen
Useimmalle pelaaminen on ajanvietettä. Uuden pelin etsiminen kuuluu siihen kokonaisuuteen, mikä kuuluu uuden pelin aloittamiselle ja sen valinnalle. Miten me löydämme uuden pelin pelattavaksi?
Genre
Useimmat lähtevät liikkeelle pelin genrestä. Onko peli:
– toimintapeli
– seikkailupeli
– roolipeli
– strategiaa
– pulmanratkaisua
– urheilupeli
– suhdepeli
Pelien genrejä on tuhottoman paljon. Valittu peligenre määrittelee sen, millainen peli ja pelikokemus tulee lopulta olemaan. Eikä pidä olettaa, että jokainen testaamasi peli on hyvä. Käy samoin kuin suoratoistokanavien laajassa tarjonnassa: osa tv-sarjoista on hyviä, osa ei ole omaan makuun lainkaan sopivia.
Pelialusta
Vuosikymmen tai pari sitten pelialusta tarkoitti esimerkiksi shakkia, tammea tai jotain lautapeliä – tai pöytää, lattiaa tai vastaavaa. Nykyaikana pelialusta tarkoittaa näiden perinteisten tapojen lisäksi myös:
– pc
– Nintendo
– Xbox
– Playstation
– iOS
– Mobiilipeli
– Virtuaalipeli
– nettikasino
Pelejä julkaistaan eri alustoille. Jotkut pelit julkaistaan samalla kertaa useammalle alustalle.
Yksinpeli vai moninpeli
Jälleen kerran tulee kysymys, pelaatko yksin vai kavereiden kanssa. Ja jos pelaat kavereiden kanssa, teidän ei tarvitse olla samassa tilassa. Yksinpeli tarkoittaa yleensä peliä, jota pelataan yksin koodattua vastustajaa vastaan. Moninpeleissä pelataan porukalla joko toisia vastaan tai koodattua vastustajaa vastaan. Ja onhan markkinoilla myös yksinpelejä, joissa pelataan toista pelaajaa vastaan – mutta silloin ei peli varsinaisesti ole enää yksin peli, koska mukana on vastustaja!
Tarina ja maailma
Tämä onkin laaja kysymys. Haluatko pelata peliä, joka sijoittuu vaikkapa:
– nykyaikaan
– historiaan
– tulevaisuuteen
– avaruuteen
– meren alle
– taivaalle
– fiktiiviseen maailmaan
– todelliseen maailmaan
Monille pelaaminen on pakoa todellisuudesta. Toiset haluavat pelata mahdollisimman realistisia pelejä. Jokaiselle löytyy oma valikoimansa pelejä.
Maailmojen mukana tulevat myös pelimaailmojen hahmot. Jotkut pelaajat haluavat pelata ihmishahmoilla, toiset fiktiivisillä hahmoilla, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Pelattavuus ja ohjaimet
Mobiilipelaaminen on kasvanut nopeasti. Se on levinnyt kaikkiin ikäluokkiin ja ympäri maailman. Mobiilipelaamisen kehityksen ja kasvamisen yksi peruskivi on siinä, että et tarvitse mitään muuta kuin älypuhelimesi. Lataat puhelimellesi pelin ja voi aloittaa pelaamisen. Konsolipeleissä ja monesti myös tietokonepeleissä tarvitset useimmiten lisäksi myös ohjaimen.
Itseasiassa nykyään on saatavilla peliohjaimia myös älypuhelimiin.
Arvostelut apuna
Internetin maailmassa on yleensä pelaajia, jotka ovat jo pelanneet peliä, jota olet ajatellut pelata. Erilaiset peliarvostelut voivatkin toimia hyvinä apulaisia oman uuden pelisi valinnassa. Jos useimmat arvostelijat haukkuvat pelin, voit olla kohtuullisen varma, ettei peli ole onnistunut tavoitteissaan. Vastaavasti jos kaikki ylistävät peliä, se todennäköisesti on vastannut hyvin heidän ennakko-odotuksiinsa. Muista kuitenkin, että jokaisella pelaajalla on omat ennakko-odotuksensa eri peleistä. Nämä ennakkoajatukset saattavat vaihdella, ja siksi arvostelut voivat lopulta olla aivan eri mieltä, kuin mitä itse olet valitsemastasi pelistä.
Arvosteluita voi siis käyttää apuna, mutta niitä ei pidä lukea ainoana totuutena.
Hinta ja oma budjetti
Mobiilipeleistä suurin osa on peruspeliltään maksuton. Mobiilipelit saavat rahansa useimmiten pelinsisäisistä lisäostoista, mikromaksuista, joilla pelaajat parantavat mahdollisuuksiaan tai tuunaavat hahmojaan. Oma pelibudjetti saattaakin välillä tulla esteeksi joidenkin pelien pelaamisessa. Rahapelaamisessa oma pelibudjetti on tärkeä, koska niissä peleissä pelataan oikealla rahalla.
Pelit voivat maksaa julkaisuhetkellä paljonkin. Jos jaksat odottaa, hinnat yleensä laskevat. Viimeistään siinä vaiheessa hinnat laskevat, kun pelistä tulee uusi versio.
Oma päätös
Miettimällä näitä edellä mainittuja asioita ja niiden merkitystä sinulle, on sinulla avaimet uuden pelin löytämiselle. Joskus se peli löytyy ensi kokeilulla, joskus kokeilussa voi käydä useampia peli. Nettikasinoilla voit kokeilla kolikkopelejä maksutta. Demoversiot ovat aivan yhtä pelattavia kuin rahaversiot. PC peleistä on useasti saatavilla demoversiota. Demoversiot ovat maksuttomia. Demot eivät ole täydellisiä, niissä on yleensä vain yksi esimerkki pelin valtavasta maailmasta. Mutta demot antavat hyvän maistiaisen siitä, millainen peli oikeasti voisi olla.
Nykyään monien kaupunkien kirjastoista saat myös lainaksi pelejä. Kavereiltakin voi lainata. Ja antikvariaateissa voi olla myytävänä käytettyjä pelejä, samoin kuin kirppiksillä. Nykyään kylläkin suurin osa peleistä tulee ”pilvestä” ja harvemmin pelejä enää ostetaan fyysisinä asioina. Ne ovat nollia ja ykkösiä valtavassa internetin maailmassa.